
Olen
Pasi Majuri, 46-vuotias lakimies.
Asun nykyisin Haminassa. Valmistuin joulukuussa 2005 Helsingin
yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, seitsemän
vuoden opintojen jälkeen. Opiskelin käytännössä koko ajan
työni ohessa ja
Kotkasta käsin. Helmikuussa 2006 aloitin yrittäjänä omassa
lakitoimistossani.
Luonteenpiirteisiini kuuluvat asialle omistautuminen, tehokkuus, eleettömyys ja toisen kunnioittaminen. Asiakaspalvelu ja ehdoton lojaliteetti ovat myös mainitsemisen arvoisia. Käsivarsiin tatuoidut 6 kuvaa ja bootsiin kiinnitetty pieni metallikilpi teksteineen muistuttavat minua aiemmasta urastani armeijassa ja poliisina. Poliisiuraa ehti kertyä lähes 20 vuotta. Varusmiehenä saatu laskuvarjojoukkueen johtajakoulutus Utissa ja RUK:ssa Haminassa on ollut taustavaikuttajana kaikelle edellä mainitulle.